Moikka, olen Pohjois-Kymenlaakson yrityskoordinaattori Elina ja olen kotoisin Kouvolasta.
Työurani alkoi 15 vuoden jaksona erikoiskaupan alalla, jossa työskentelin eri tehtävissä myyjänä, osastovastaavana sekä myymäläpäällikkönä. Työn ohessa suoritin opinnot ammattikorkeakoulussa, josta valmistuin myynnin ja markkinoinnin tradenomiksi. Tämän jälkeen suuntasin muutamaksi vuodeksi henkilöstöpalvelualalle, jossa sain kattavan kokemuspohjan rekrytoinneista, henkilöstövuokrauksesta sekä työsuhteen elinkaareen liittyvistä hallinnollisista toimista. Henkilöstöpalvelualalta hyppäsinkin hanketyöhön, jossa olen päässyt syventymään tarkemmin työllistämisen eri muotoihin, sekä perehdytyskäytäntöjen digitalisoimisen kehittämistyöhön yrityksille. Päätyöni ohessa olen myös kehittänyt sekä ylläpitänyt useamman työnantajani sosiaalisen median kanavia ja saanut kasvatettua paljon osaamista myös siltä puolelta. Opiskelen parhaillaan (hitaasti, mutta varmasti) KTM opintoja, joissa keskityn pääosin henkilöstöjohtamisen sekä digitaalisen markkinoinnin opintoihin.
Hanketyössä parasta on se, että saan tarjota palveluja täysin maksutta. Odotan innolla pääseväni Parastamo-hankkeen kautta tsemppaamaan ja sparraamaan pieniä yrityksiä ja tarjoamaan heille heidän tarpeitaan vastaavaa tukea ja koulutusta. Soita tai laita viestiä, niin keksitään juuri sinun yrityksellesi tarpeellinen palvelu!
Terveisin
Elina